Olen usealle luvannut jo aikaa sitten kirjoittavani ohjeen puodissa mallina olevasta Silk Garden huivista. Malli on helppo ja hyvä ensimmäiseksi huivineuleeksi - paksua lankaa ja antaa posottaa vaan kun muutaman ensimmäisen kerroksen pääsee eteenpäin! Huivi neulotaan niskasta kärkeen eli ylhäältä alas. Ohjetta voi soveltaa mille langalle tahansa, koko luonnollisesti muuttuu langan vaihtamisen myötä. Kannattaa kokeilla!
Ruusutarha ohjeen voit ladata ilmaiseksi suoraan verkkokaupasta.
lauantai 8. joulukuuta 2012
torstai 6. joulukuuta 2012
Hyvää Itsenäisyyspäivää
Tänään ei lepäillä
vielä, vaan nautitaan Joulupihan tunnelmasta Toivolan Vanhalla Pihalla klo 11-18, tervetuloa!
Ja illalla jännätään, nimittäin Toivolasta lähti Linnan juhliin 3 pukua Wishwearin/Waatehtimon Johannan käsistä, joista yhdessä on meidän neulomia ja virkkaamia kultaisia lehtiä. Kuinkahan moni bongaa, käykäähän kuittamaassa tännekin:) Samaisen puvun koruina hohtaa Roben'sin Davidin upeat korvakorut. Silmät tarkkoina siis! Tämän päivän Keskisuomalaisessa onkin juttua Johannasta sekä lehtipuvusta, sivu 15. Hienoa päästä tekemään jotain tällaistakin:)
Milja on eilen urakoinut verkkokauppaan kuvia oikein kunnolla. Nyt on näkyvillä uudet kuvat Pohjan akasta, Lemminkäisestä, Malabrigon Riosista, Arroyosta, Ainosta (sitäkin tuli taas viimein!), hahtuvakiekoista, Alpaca silkistä... huh, vieläköhän jotain? Huomenna saadaan täydennyslasti Pirtiltä. Uutena on tullutkin jo turkoosi liukuvärjätty sävy sekä hahtuvalankaan että karstalankaan. Jos ette Toivolaan pääse tunnelmasta nauttimaan niin verkkokaupassa voipi sitten viettää taas hetken;)

maanantai 3. joulukuuta 2012
3. päivä
Ensimmäinen Joulupihaviikonloppu on onnellisesti takana:) Toivolassa kävi lähes 12 000 tunnelman luojaa - aivan huikea määrä! Ei siis ihme, että meinasi poskilihakset krampata sunnuntai-iltana hymyilemisestä...
Tässä tunnelmaa sunnuntailta:
Joulukalenterista sitten terveisiä - ennen Joulua lähteviin yli 100 euron tilauksiin saat kaupan päälle Veicon avaimenperällisen puikkomitan! Väri varastotilanteen mukaan. Tervemenoa verkkokauppaan lämmittelemään... hyrrrr.... -21 astetta täälläkin.

lauantai 1. joulukuuta 2012
1. luukku: Muhku
Ensimmäinen ohje on Muhkutuubi, joka on neulottu Rowanin Big Woolista. Nopea ja näyttävä kauluri tulee 200 g:sta kympin puikoilla. Kokoa on helppo muokata itsekin.
Ohjeen voit ladata ilmaiseksi suoraan verkkokaupasta.
Neulontailoa, nyt valmistaudutaan Toivolan Vanhan Pihan toiseen Joulupihapäivään!
torstai 29. marraskuuta 2012
Joulun taikaa
Huomenna viimein päästään sukeltamaan joultunnelmaan! Toivolan Vanha Piha muuttuu Joulupihaksi. Pihalta löydät meidän vakiputiikkien lisäksi useita muita käsityöläisiä, lähiruokaa, nokipannukaffeille pääsee myöskin ja loimulohen makuun:) Tulevan Kahvila Muiston - joka siis avataan 25.5. - yrittäjät avaavat piskuisen tunnelmallisen Kellarikahvilan parkkipaikan päähän.
Perjantaina ollaan avoinna 10-18 ja la-su 11-18. Olette lämpimästi tervetulleita!
Saatiin viimein täydennystä toivottuun säkkikuteeseen ja nyt myös limeä sekä beigeä uusina sävyinä. Lilliin tuli uudet sävyt oranssi, violetti, turkoosi, vaaleanpunainen ja lehden vihreä.
Nämä sielukkaat haltijat ovat Nukketaiteilija Tuija Leinosen synnyttämiä ja meillä myynnissä nyt joulun ajan...
Ja näistä kultaisista lehdistä kuulette pian lisää!
![]() |
| Lehdet neulottu ja virkattu Metallicista. |
tiistai 13. marraskuuta 2012
Liput arvottu!
![]() |
| TitiTyyn messuosasto vuosimallia 2011... |
Pakkauspäivä siis huomenna edessä, sen jälkeen aina jo helpottaa. Paitsi jos puolet unohtuu kotiin... Torstaina rakennetaan ja loppuviikko onkin sitten leppoisaa (?!) messuhulinaa! Eilen saapui Malabrigon Rios ja Arroyo, upeita uusia sävyjä. Tänään tuli Holstit ja Louhittaren luolat - aivan iiiiiiiiiiihania uusia värejä Väiskiin, Pohjan Akkaan ja Lemminkäiseen! - ja vielä jännätään ehtiikö Schoppelin ja Kollagen tilaukset matkaan. Mutta ei se lanka meiltä lopu vaikkeivät ehtisikään. Joten tervetuloa messuille!
Olipa muuten kiva löytää kuvia viime vuoden osastosta, tältä pohjalta on helppo rakentaa tämän vuotinen hieman uudistettuna. Osasto siis sama kuin viime vuonna eli A 529.
torstai 8. marraskuuta 2012
Huhhei!
Voi blogiparka... tämän päivitys on jäänyt nyt taka-alalle, pitänee taas petrata ja kunnolla! Niin on uusi arki vienyt mennessään. Hyvä niin, väkeä on Toivolassa piisannut huikeasti. Samalla koitetaan saada pitkällinen projekti kassajärjestelmän ja verkkokaupan kanssa päätökseen, uuden verkkokaupan avaaminen häämöttää jo lähiviikkoina. Sitten huokaistaan ja juhlitaan oikein kunnolla!
Sitä ennen on kuitenkin syksyn odotetuimmat messut eli Suomen Kädentaidot Tampereella. Meillä on viime vuodesta tuttu osasto A-hallissa, A 529. Niin maan paljon raahataan sinne teille kaikkea mahdollista kun vaan autoon saadaan ängettyä, mutta silti kannattaa lykätä toiveita tai ennakkovarauksia tulemaan. Ja kädet ristiin, että Holstin, Schoppel Wollen ja Kollagen täydennykset ehtisi myös matkaan. Mutta ei hätää, ei se lanka sieltä kesken lopu;) Puotimme Toivolan Vanhassa Pihassa on suljettu messujen ajan eli to-la 16.-18.11. Kudesalonki on avoinna Waatehtimon suosiollisella avustuksella.
Muutama kutsu olisi ylimääräisenä messuille... olisikohan halukkaita lipun saajia? Pannaan arvonta pystyyn, jätä kommentti ja kerro mitä ehdottomasti haluat messuosastollamme nähdä niin pääset mukaan arvontaan. Arvonta suoritetaan maanantaiaamuna 12.11. ja olkaahan skarppeina sitten ilmoittamaan osoitteenne mahdollisen voiton osuessa kohdalle, että ehditään postittamaan ajoissa. Kiinnostavaa muuten olisi kuulla myös, joko olette ehtineet käydä vierailulla Toivolan Vanhassa Pihassa?
Hei ja jokos huomaisitte meidän Joulun lankaklubin?? Kipin kapin ostamaan lahjaksi itselle tai kaverille, kyllä niitä tonttuja pitää vähän auttaa että ymmärtävät hyvän päälle.... Verkkokaupan hyllyt on nyt hyvin pullollaan kaikkea ihanaa muutenkin, että kannattaa nyt ennen messuja vielä hamstarata jos et mukaan pääse. Viimeksi täydennyksiä on saatu BC Garnilta, Shibuilta ja Rowanilta, muutama sävy Cascadelta tuli myös Heritageen ja Heritage Silkiin.
Neulomaankin on ehditty, tässä viimeisimpiä tuotoksia:
![]() |
| Aranami, lanka Holst Garnin Coast |
![]() |
| Secret of Change, lanka Pirtin kehräämön karstalanka |
![]() |
| Watershed, lanka Pohjan akka |
| Paper dolls - Totoro versio, lanka Väinämöinen |
Messuilla nähdään!
Tilaa:
Kommentit (Atom)