Ilmaiset neuleohjeet

perjantai 7. marraskuuta 2014

Mieletön marraskuu - messuja ja bussiretkiä!

                                 

 Hirmuisesti olisi asiaa marraskuun alkuun, mistähän aletaan... messuistapa, tietenkin. Ensi viikolla siis koittaa taasen Suomen Kädentaidot messut Tampereella ja siellähän ollaan taas. Sama tuttu osasto A529 ja tällä kertaa isompana kuin koskaan! Viimein, sillit suolassa on saatu olla ja saadaan varmaan nytkin ajoittain mutta on hieman enemmän tilaa hypistelyyn. Toiveita messuille kannattaa huikkailla ja vaikka tehdä ennakkotilauksia, kaikkea ei mukaan saada. Mm. Holstit ja suurin osa Cascadesta jää kotiin.

Verkkokauppakin saatiin sitten auki viimein. Vielä on säätöä jäljellä, lahjakortteja ei voi vielä ostaa ja ilmaisohjeet odottavat laittoa, mutta suurimmalta osin jo hyvältä näyttää. Palautetta otetaan vastaan edelleen ja mielellään :) Toivelista-toimintoa kannattaa muuten kokeilla. Sen avulla voit helposti vinkata kaverille, miehelle, pukille tai muulle mikä meidän kaupassa kiinnostaa ja lähettää ne edelleen sähköpostiin. Viestiäkin voi mukaan kirjoittaa ja vastapuoli voi sitten napsauttaa tavarat ostoskoriin ja homma on maksua vaille valmis! Helppoa! Uusina toimitustapoina tuli SmartPost sekä Matkahuolto, hyvin on niitä jo osattu käyttää ja näyttävät toimivan.

Lumen lisäksi on satanut tupaan lankaa jos vaikka mitä:


Ihan uutena John Arbon Textilesilta saimme pehmeääkin pehmeämpää merinovillalankaa Knit by Numbersia. Jumalaista ja kermaista on tämän neulominen. Sävyt ovat huikeat, värikartasta löytyy montaa väriä kuudessa eri sävyssä tummasta vaaleaan. Neuloin tästä Nurmilinnun kolmessa eri harmaan sävyssä ja kyllä muuten toimii vaikka itse sanonkin! Nyt sitten jotain takkiasiaa tästä miettimään ja Ravelryn projekteja selaamaan... tai ehkä Blue Sand Cardigan, Pomme de pin taitaitai... Arbonilta tuli myös värjäämättömiä kehruukuituja, koitetaan saada nekin pian verkkokauppaan.

Tämä muuten kannattaa vilkaista, video John Arbonin päivästä tehtaalla. Tapasin heidät Englannissa kesällä Unwind Brighton- tapahtumassa ja ihastuin ikihyvikseni niin tuotteisiin kuin henkilöihin niiden takana. Tulossa ensi vuoden puolella on myös Violaa, jonka sävyt on kehittänyt Emily Foden. Käsittääkseni pohjalanka on KBN:ia mutta sävyt on tässä taas aivan omansa, tummat, meleeratut ja syvät. Langan värjäys on tehty Violassa taasen toisella tavalla. Odotamme tätäkin jo innolla.


Sitten - bussiretket! Kovasti on meitä kaivattu aina Ouluun, mutta emme ole sieltä vaan osastoa toiveista huolimatta saaneet. Tuli sitten mieleen, että voisihan tuota jotain muutakin keksiä ja siitä se idea sitten lähti, vuori ja muhammed-tyyliin... Joulupihan aikaan siis on tulossa bussiretket sekä Helsingistä että Oulusta tänne meille ja Toivolan Vanhalle Pihalle! Tunnelmaa on taatusti luvassa ja paljon muutakin kun meidän touhuja näkee sitten samalla. Matkat on saatu neuvoteltua edullisiksi ja meikäreikä osallistuu bussinkustannuksiin osittain myöskin. Hesan reissu on su 30.11. ja Oulun retki su 14.12. Jos intoa näihin piisaa ja muualtakin väkeä olisi tulossa niin katsotaan saataisiinko järkättyä esim. Turku-Tampere akselilta myös reissua. Ja jos ei tämän vuoden puolella niin sitten myöhemmin. Bussit täytyy saada täyteen, molemmat ovat pikkubusseja, jotta matka järjestyy, joten hop mukaan ja pistäthän sanaa kiertämään. Lisää matkoista voit lukea verkkokaupasta ja ilmoittautuminen tapahtuu sitä kautta matkan maksamalla 17.11. klo 12.00 mennessä. Toivottavasti nähdään sankoin joukoin!

torstai 16. lokakuuta 2014

Tärkeää asiaa!

Täällä hikoillaan viimeisiä päiviä taasen järjestelmäuudistuksen kimpussa. Tarkoittaa suomeksi sitä, että vaihdamme kassajärjestelmää ja uusimme radikaalisti verkkokauppaa. Teillä uudistukset eivät näy hurjasti, toivoen hieman kuitenkin :) Enemmän tämä näkyy täällä tiskin ja koneiden takana, saadaan asiat kuosiin kerralla kunnolla.

Tästä syystä kaupat, sekä kivijalka- että verkkokauppa, ovat suljettuina ensi viikon ma-ti eli 20.-21.10. Avaamme verkkokaupan keskiviikon aikana, jollei katastrofeja ilmaannu ja niitä kyllä ilmassa leijuu tämän aiheen ympärillä... mutta joka tapauksessa mahdollisimman pian. Ilmoittelemme aikataulumuutoksista täällä, Facessa ja Ravelryssä sekä toki verkkosivuilla on ajankohtainen tiedote katkoksen pituudesta.

Sähköposteihin vastaamiseen tulee myöskin viiveitä, viikonlopun aikana tehdyt tilaukset postitetaan maanantaina ja seuraavan kerran pääsette sitten shoppailemaan upouuteen kauppaan. Eli verkkokaupassa voi shoppailla vielä maanantaiaamuun klo 8.00 saakka.

Huh, voin kertoa, että ei ole tämän työn mukavinta puuhaa lainkaan, mutta totaalisen pakollista tässä vaiheessa. Raportoinnit ja varaston hallinta ynnä muut tylsiltä kuuluvat asiat ovat entistä tärkeämpiä ja siksi tähän taas päädyttiin. Mutta kunhan tästä selvitään niin sitten on ilo ylimmillään :) Ensi viikolle suunniteltu Neuleilta siirretään viikolla eli ke 28.10. klo 17.00-19.00. Tervetuloa silloin! Kuukauden lanka jää nyt tauolle, palataan ruotuun ensi viikolla, silloin saamme Miljankin takaisin. On tässä menty nyt naisvajeella viimeinen kuukausi niin ihan ei olla kaikessa pysytty perässä, lähinnä excelien kiilto silmissä kiidetty menemää, hullua hommaa :D

Eilen tuli muuten täydennystä Uncommonilta Tough Sockiin sekä uutena Everyday Sport sekä Uncommon Everyday ja voi pojat, mitä lankoja! Everyday Sport on Merino Sportin korvaava lanka, hieman ohuempaa kuin siis MS. Uncommon Everyday on todella sileä, tasainen ja puuvillamainen merinolanka. Projektisuunnitelmat vain viuhuu silmissä... nämä ja muutkin puuttuvat uutuudet (kuten Licence to knit -mallisto) tulevat sitten uuteen verkkokauppaan mutta kaupassa jo ovat ja tämän viikon olemme vielä normaalisti avoinna, tervetuloa siis hypistelemään :)

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kuukauden lanka: Malabrigo Sock

Tämän kuukauden lanka on ihana käsinvärjätty Malabrigo Sock, ja se on -10 % tarjouksessa kuun loppuun saakka!


Sock käy nimensä mukaisesti sukkiin, mutta se sopii mainiosti monenlaisiin neule- ja virkkaustöihin. Tästä langasta tulee ihania takkeja, paitoja ja huiveja... Värejä on sekä yksivärisiä että kirjavampia.

Tälle langalle suunniteltuja ohjeita ovat mm. Ysoldan Damson ja Orchid Thief, jotka ovat molemmat ostettavissa verkkokaupastamme. Nuo ovat molemmat näppäriä yhden vyyhdin huiveja.

Simppeliin Damsoniin käyvät kivasti myös kirjavammat sävyt (toki yksivärisetkin)...


...ja Orchid Thief näyttää ihanalta semisolidina.
Malabrigo Sock on muuten huikean suosittu lanka - Ravelrystä löytyy tällä hetkellä 46 250 projektia, joissa tämä on lankana! (Jos olet ravelryläinen, kurkkaapa tästä linkistä mitä kaikkea ihanaa Sockista on tehty!)


keskiviikko 10. syyskuuta 2014

TitiTyy 8-vuotta!



Tästä saattaa nyt tulla vähän väsynyttä tajunnan virtaa, koittakaa kestää... perinteiseen tyyliin mennään syksyä eteenpäin vähillä vapaapäivillä flunssan kanssa...

Huomenna on syyskuun 11. päivä. Hassua, puoti täyttää jo 8 vuotta! Samalla tuntuu iäisyydeltä, samalla siltä että vastahan sitä on aloitettu. Paljon onkin mahtunut näihin vuosiin. Alun tuskaisen epävarmuuden, uuden kiehtovan jännityksen ja pelonkin jälkeen yrityksen tilanne on vakiintunut ja siitä voi olla vain onnellinen. Ehkä tämä sittenkin on ollut hyvä juttu ja valinnat monessa asiassa ovat menneet enempi putkeen kuin putken ohi. Alusta saakka päätin, että tätä tehdään niin kauan kun homma toimii, on kivaa eikä yöunet mene. Noh, vähän on pitänyt joustaa periaatteista. Yöunia on menetetty, mutta plussan puolella ollaan onneksi :) Kivaa, huippu kivaa on enimmäkseen mutta ei aina. Kuten tässä vaiheessa kun TAAS uusitaan järjestelmiä eli kassaa ja verkkokauppaa. Idylli siitä, että lampaan taljalla neulottaisiin päivittäin pönttöuunin lämmössä on edelleen haavekuvaa. Raakaa puurtamista tämä taustalla enimmäkseen on. Mutta luojan kiitos tätä ei tarvitse enää tehdä yksin. Onni onkin hyvät työntekijät - Miljakin tulee muuten lokakuun lopulla jo osapäiväisesti takaisin, eipä tuo malttanut kauaa lomailla :) Heidin pursuavaa intoa jäämme kaipaamaan, neulomista ja huippuhienojen ohjeiden tekoa tuo toivoen ei lopeta koskaan! Siina jää kyllä vahvuuteen, kahdelle työntekijälle täällä hommia riittää kerrakseen.

Mahtavaa on myös ollut viimeiset 2 vuotta Toivolan Vanhalla Pihalla. Täällä puoti on kyllä löytänyt paikkansa ja saapunut kotiin. Yksin ei tarvitse olla, ilot ja surut jaetaan yrittäjien kesken ja se on kyllä arvokasta myös. Tapahtumia riittää jatkossakin ja katsotaan mitä sitä vielä keksitään kun tästä isosta järjestelmähässäkästä taas selvitään. Toivoen nyt ei kukaan vedätä, tee konkkaa ja häviä maasta kuten edellisen kassahärdellin kanssa... tästä aiheesta voisin avautua enemmänkin, mutta annetaan olla :D Eteenpäin valoa kohti!

Järjestelmähaasteiden lisäksi seuraava haaste on kyllä oman ajankäytön järkeistäminen, niiden vapaapäivien viettäminen OIKEASTI, lomista puhumattakaan. Eikä tuota liikuntaakaan tarpeeksi elämässä ole, mutta on se jo paremmalla tolalla. Tammikuussa päättyi n. 25 välivuotta jalkapalloharrastuksesta ja se on kuulkaa hupia se. Saa purkaa energiansa palloa potkien hyvässä seurassa. Oikeasti kenttäkuolema tulee joka kerta, mutta ei anneta sen häiritä. Jospa se kunto siitä joskus vielä vähän kohentuisi.

Ehkä turvallisinta on lopettaa turinat tähän ja mennä asiaan - isoin kiitos olemassaolostamme kuuluu tietenkin teille ystävämme kaupalla, verkkokaupassa kuin messuillakin! Teitä vartenhan näitä töitä täällä oikeasti tehdään eikä siksi, että meillä olisi kivaa. Se on toki hyvä ja olennainen plussa tässä puolessa. Kiitos siis kun olette ja toivoen olette myös jatkossa! Olisikin kiva kuulla myös teidän ajatuksia ja toiveita tässä vaiheessa. Maailma ja markkinat muuttuu ja mekin sen perässä. Onko suunta oikea? Mitä haluaisit lisää? Puuttuuko jotain? Kommentoimalla tätä postausta osallistut myös synttäriarvontaan :) Omat arvonnat tulevat myös Facebookin ja Instagramiin viimeistään huomisen aikana.

Ja toki meillä juhlitaankin, nämä alet ovat voimassa vain to 11.9. sekä kivijalassa että verkkokaupassa:

  • - 20 % Knit Pron puikoista, koukuista ja seteistä
  • - 10 % BC Garnin normaalihintaisista langoista
LISÄKSI
  • loput trikookuteet 4 €/ kg, tarjous vain kivijalkakaupassa, niin kauan kuin tätä erää riittää (seuraava paali tulee vasta keväällä)
Tulevaisuudenkin verhoa pitää hieman raottaa - jotain ihan muuta on nimittäin luvassa, jos hyvin käy niin nämä näette useissa väreissä Vanhan Sataman messuilla ensi viikolla:




Näistä lisää sitten tuonnempana, ovat pitkän pähkäilyn ja yhteistyön synnyttämiä...

Haasteiden lisäksi on tietenkin suunnaton kasa ideoita ja haaveita, niitä kohti tässä mennään. Ja niin pitääkin, koska näidenkin vuosien aikana on moni uskomattomista haaveista jo toteutunut.
Neulomisen lisäksi haaveileminen kannattaa aina. Näihin sanoihin on hyvä lopettaa.

Kiitollisena, Tiina

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Syyskuun tapahtumia

Syyskuussa tapahuu monenlaista kivaa! Tässä hieman muistilistaa, nyt kalenterit esiin!

6.-7.9. täällä Toivolan Vanhalla Pihalla järjestetään Käsityökortteli-tapahtuma! Pihaan saapuu iso joukko suomalaisia käsityöyrittäjiä myymään tuotteitaan. Tervetuloa tekemään ihania löytöjä!



14.9. on Jyväskylän kulttuurisuunnistus! Sunnuntaipäivänä on mukava lähteä pienelle kaupunkisuunnistusretkelle, ja Toivolan vanha pihakin on menossa mukana. Lisäinfoa löytyy täältä.

20.-21.9. Helsingin Vanhassa satamassa on jälleen käsityömessut, ja siellä mekin olemme osastolla A20. Tulkaahan moikkaamaan! Meillä on myös paikalla odotettu vieras eli Veera Välimäki. Juuri sopivasti messuille ilmestyy nimittäin Veeran uusi ihana kirja Huivileikki. Tuota kirjaa saa sitten ihan signeerattuna messuilta! Kirja on nyt myös ennakkotilattavissa etuhintaan täällä. (Huom. Nettikaupastamme voi näppärästi tilata haluamansa jutut ilmaisella messutoimituksella; tilaa tuotteet normaalisti, valitse toimitustavaksi Nouto Helsingin messuilta ja saavu paikalle noutamaan tilaamasi tuotteet.)



27.9. on tuttuun tapaan täällä Pihassa Hermannin Herkkutori, jolloin Pihasta saa monenlaisia lähiruoka- ja luomuherkkuja.



Ja ennakkovinkkinä: 4.10. meillä täällä puodilla järjestetään Veeran Huivileikin julkkarit, jippii! Lisää informaatiota luvassa myöhemmin.

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kraftit!

Viime viikonloppuna meille saapui ihana uutuus: Kraft Hand-dyedin käsinvärjätyt, ihanat bluefaced leicester -langat! Bluefaced Leicester eli tuttavallisemmin BFL on lammasrotu, jonka villa on pehmeää mutta kestävää. BFL-langat ovat hitusen kiiltäviä ja upeasti laskeutuvia.

Puotiin tuli kahta vahvuutta: napakkaa DK-vahvuutta ja nylonilla vahvistettua sock-laatua

BFL DK on ohuehko DK-vahvuiseksi, ja jossain määrin se saattaa istua sport-vahvuistenkin lankojen ohjeille. Tästä tulee ihania takkeja, pipoja, lapasia ja kämmekkäitä! Ja kahdesta vyyhdistä saisi jo ihanan ja lämpöisen hartiahuivin talveksi... BFL DK -vyyhdissä on 225 metriä sadassa grammassa.

Sock on ohuempi nailonvahvisteinen lanka, joka sopii ihanasti sukkiin, mutta myös muihin asusteisiin ja toki myös ohuempiin paitoihin ja takkeihin!

Ja ne värit sitten, oi sentään! DK-vahvuutta on kuutta eri väriä, Sockia on 12 väriä. Värit ovat semisolideja ja osa pikkuisen kirjavampia. Värit ovat upean syviä ja hehkuvia.

 
Kuvassa BFL Sockista neulottu Nurmilintu-huivi sekä Haystacks-sukat. Tästä näkee, kuinka eri tavoin Xanthophytes-väri käyttäytyy erilaisissa kappaleissa - sukissa tuo nimittäin muodostaa raitaa! Muut värit ovat kuitenkin klassisempia semisolideja värjäyksiä, joissa värit sekoittuvat enemmän.

torstai 21. elokuuta 2014

Rowan Magazine 56, Windswept ja varaston täydennyksiä

Syksyn tullen palmikkonuleet ja kirjoneulepinnat alkavat näyttää kovin houkuttelevilta... Miten olisi vaikkapa ihana kokonaan fair isle -kuvioinen tunika?

Sage-tunika Windswept-kirjasta

Meille nimittäin saapui myyntiin Marie Wallinin Windswept-kokoelmaa sekä Rowan Magazine 56 -lehteä, joissa on molemmissa runsaasti ihania paita-, takki- sekä asusteohjeita. Molemmissa kirjoissa on todella kaunis kuvitus, joka sopii hyvin perinteisten neuleiden tunnelmaan. Neuleista on myös tarkempia lähikuvia, joista saa hyvän kuvan neuleen todellisesta pinnasta.

Mallit ovat siis Rowanin langoille, joita meillä on mm. Felted Tweed ja Fine Tweed. Nuo langat ovatkin ihan täydellisiä kirjoneulelankoja! Noiden lankojen sävyt ovat hyvin yhteensopivia, ja niistä saakin luotua monenlaisia yhdistelmiä.

Windswept-kirjassa on 12 ohjetta, pääpaino on perinteisillä kirjoneule- ja palmikkokuvioilla.

Rowan Magazine 56 sisältää yli neljäkymmentä neuleohjetta ja lisäksi mielenkiintoista luettavaa liittyen esimerkiksi juuri perinteisiin kirjoneuleisiin.

---

Sitten vielä ajankohtaisia asioita: meille saapui uusia Regian sukkalankoja! Monikäyttöistä 4-plytä löytyy monessa värissä ja lisäksi saimme muutamaa väriä Fluormaniaa (johon saapuu lisää värejä myöhemmin). Fluormaniasta tehdyt sukat piristävät synkimpääkin syyskeliä!

Fluormania 07185

The Uncommon Threadin langat ovat täydentyneet, esimerkiksi Merino Silk Fingeringiin ja Tough Sockiin tuli ihania uusia värejä!

Lisäksi BC Garnin lankoihin tuli täydennystä - esimerkiksi ihanaa Semilla Grossoa on taas saatavilla monessa värissä!