Ilmaiset neuleohjeet

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Uusia ilmaisia neuleohjeita, neulomuksia ja kehruita

Kastanjat-setti on nyt valmiina! Ohjeet löytyy nyt siis kämmekkäiden lisäksi myssylle sekä kaulurille. Kaikissa on käytetty Rowanin Fine Tweedia mutta mikä tahansa muukin fingering-vahvuinen lanka käy. Ohjeet voit ladata suoraan verkkokaupasta tai Ravelrysta.



Pipoja ei ole koskaan liikaa ja yksi suosikkimalli on kyllä Rikke. Neuloin itselle ja esikoiselle Semillasta Rikket. Omassa myssyssä puikkokoko oli 3.5 mm ja 4 mm, mustassa 3mm ja 3.5 mm.







Perjantaina pääsin pitkästä aikaa osallistumaan retriittiin. Syksyn Kuitupitoiset kokoontumisajot on jo perinne Päivölän kansalaisopiston tiloissa. Minähän olen jo vuosia vannonut että rukkiin en koske. Ystäväni, joka toissa kesänä äkillisesti nukkui pois, oli kyllä sitä mieltä, että hän kyllä opettaa ja istuu vierelläni tasan niin kauan että opin. Oma asenne nyt vaan on pitkään ollut hieman vastahakoinen. Kun ei voi kaikkeen ehtiä. Mistä ihmeestä sitä aikaa sitten saisi kehruuseen kun ei meinaa riittää neulomiseenkaan? Ja liikkuakin pitäisi. Tuntuu olevan vähän sellaista hommaa, että siihen(kin) sitten hurahtaa. Vielä pahemmin kuin neulomiseen. Pyhäinpäivä oli nyt sitten ehkä se päivä, jolloin tuulet oli suosiolliset ja ehkä ystäväkin hengessä mukana... 



Noh, nyt sitten päätin, että tuolla voisin kokeneitten ja kärsivällisten ihmisten keskellä reenata. Rukkejakin olisi poljettavaksi useampaa mallia. Jos sitten vaikka innostuis ja jos se nyt sitten vaikka onnistuisi. Neulisti lupasi ystävällisesti lainata rukkia ja opettaa. Rukki taisi olla Majacraftin Rose. Ostin kainuunharmasta Yarngrimoirelta sävyssä Pohjois-Karjala, ihanan pehmeää kotimaista villaa siis! Hirveitä myökkyjä tuli alkuun, mutta yllättävän nopeasti homma alkoikin sujua. Kehräsin 50 g perjantai-illan aikana. Lauantaina lainasin toista rukkia, sekin Majacraftin mutta Suzie Pro. Tästä tykkäsin ehkä hieman enemmän. Molemmat tuntui kyllä ihan toimivilta. Sillä sitten polkasin loput 50 g ja kertasin kaupan päälle. Oli kyllä hienoa! Saas nähdä kuinka tässä käy... kyllähän sitä ehkä ammatinkin puolesta täytyisi kehräämistä jotenkin edes opetella... kovasti siellä jo yhtä rukkia kaupattiin, mutta mutta... toiskohan se Tuulia lainaan yhden omistaan kun tulee messuorjaksi, sillähän niitä riittää... jos vielä vähän testaisi ja reenaisi...  



Siinä se on, mun eka oma kehruuvyyhtini <3 Siitä tulee ehkä myssy tai lapaset. Pitää vielä laskea metrit kunhan vyyhti kuivii, tietää mihin se sitten riittää. Tästäkö se nyt sitten alkaa, voi apua!

7 kommenttia:

  1. Siitä se alkaa. Mun eka oli tosi möykkyinen, mutta antaa mennä vaan, nyt jo tulee kaunista. ...ei tuo taida yksin riittää lapasiin tai myssyyn nimim. ekoja lapasia omista vyyhdeistä juuri neulomassa.

    VastaaPoista
  2. Onpa hyvän värinen tuo sinun piposi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin on! Lanka on Semillaa, sävy 107 keltavihreä.

      Poista
  3. Katju, hyvin riittää myssyyn :) 100 g ja 118 m. Nimimerkillä myssy kuivumassa ja ylikin jäi.

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköinen tuo kastanjamyssy! Taitaa päästä seuraavaksi puikoille... Onko tuo koko muuten ohjeessa oikein 46(49)? Vai pitäisikö lukea 56(59)? Pienipäisenä täytyy yleensä ottaa aina se pienempi koko ettei tule hehtaaria, mutta jos kokolukemat ovat oikein, niin sitten pitää suurentaa tuota isompaakin kokoa hieman. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Koot on oikein eli 46(49) ja mallimyssy on tuo pienempi. Hyvin se venyy, turhan isoa ei kannata tehdä.

      Poista