Ilmaiset neuleohjeet

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Tukuwoolin jatkosta

Olisi varmaan kiva jo kuulla mitä ajatuksia meillä on Tukuwoolin suhteen, vai mitä? Vaikka ostopäätös tapahtui todella nopeaan, ei se silti hetken mielijohteesta syntynyt. Ajatus omasta langasta on kytenyt jo pitkään, jo ennen kuin Tukuwool tuli markkinoille. Nyt osui taivaankappaleet kohdalleen kun Pauliina ilmoitti lopettavansa ja olimme onnekkaita hänen myydessä liiketoiminnan meille kun sitä heti ehdotin. Olisi ollut hulluutta antaa noin hyvän tuotteen ja brändin valua hukkaan, Pauliina on saanut luotua loistavan pohjan, josta meidän on helppo jatkaa kehitystyötä edelleen.

Huhtikuun aikana teemme tietojen siirtotyötä Pauliinan kanssa ja otamme haltuun verkkosivuston ja muuta olennaista. Tukuwoolin sivuille jää perustiedot, jälleenmyyjien tiedot ja värikartat. Omaa kauppaa emme siellä jatka vaan Tukuwoolia voi ostaa sitten suoraan jatkossa TitiTyyn verkkokaupasta. Oma Ravelryryhmä on tulossa, instatili avautui juuri ja Facebookia kannattaa seurata myös.

Tuotantosuunnitelmat ovat jo pitkällä ja jos kaikki menee hyvin niin saamme ensimmäisen oman erän myyntiin viimeistään elokuussa! Tarkoitus on muhitella ja tehdä työtä vielä värikartan parissa. Testivärjäyksiä tehdään seuraavaksi ja käydään retkellä värjäämöllä. Muitakin laatuja on jo suunnitteilla - mitäs sanoisitte  Tukuwool Sockista?! 

Sukkalankaa on tietenkin saatava, tarkoitus on senkin olla samaa fingering -vahvuutta. Värien kanssa vielä painitaan ja niihin toivotaankin teiltä toiveita ja palautetta. Laitamme pian kunnon kyselynkin värikartasta tulemaan mutta nyt voit jo heittää ehdottomat suosikkivärisi ja ne mitä ehkä vähiten värikartan sävyistä itse neuloisit. Ja mitä puuttuu? Muuttaisitko jotain sävyjä?

Tänään teimme retken Pirtin kehräämölle, jossa lanka kehruutetaan. Tässä hieman kuvia kehruuprosessista, näissä kuvissa työn alla on ihan jotain muuta kuin Tukua mutta pääsette fiilikseen:












Työtä teettää vielä moni asia, mutta millään ei maltettaisi odottaa uutta satsia ja uusia värejä. Vaan hiljaa hyvää tulee :) Tukuwoolin viimeistä erää löytyy vielä hyvin verkkokaupastamme ja jälleenmyyjiltä, neulokaahan sitä ahkerasti sillä aikaa!

19 kommenttia:

  1. Mä tykkään kaikista eniten Tukun värjäämättömistä, luonnonväreistä sekoitetuista harmaista ja suurimmasta suosikistani Ruura-ruskeasta, mutta ne säilynevät muutenkin. Eräs nimettömänä säilyvä sinisestä pitävä graafikko huokaili, että voi kun Tukua sais hyvänä petroolina, ja luulisin sellaiselle olevan muitakin ystäviä. Toinen huokailtu toive lähipiiristäni oli, että voi kun olis olemassa vähemmän rouheaa Tukua, jotta herkkäihoisetkin pystyisivät käyttämään kokonaan suomalaista lankaa. Varoittelin kyllä, että voi olla hankalaa, mutta tavoitteet kannattaa aina asettaa korkealle, eikö vain? ;-) Terv. Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä tuosta, että saisipa Tukua pehmeämpänä myös :)

      Poista
    2. Kiitos näistä! EIköhän jotain petroolimpaa keksitä :) Kotimaista karstalankaa ei oikein merinon pehmeäksi saa, mutta jotain tässäkin on tehtävissä kyllä, katsotaan kuinka käy!

      Poista
  2. Minä vasta tuumailin niitä Tukuwoolin keltaisen (vihreän) sävyjä ja harmittelin ettei sellaista sinappi/kameli/toffee -sävyä ole. Onnea teille Tukuwoolin kanssa, suomalainen lanka on <3

    VastaaPoista
  3. Sellainen rehellinen tontunpunainen ois mahtava saada värikarttaan, pinkkiä kun löytyy tummana ja vaaleana...

    VastaaPoista
  4. Värjäämättömät toimii! Samoin okra/sinappi, oranssin ja vihreän eri sävyt, etenkin murretut. Sinisen sävyt ja pinkki on sellaiset mitkä vähiten itseä sytyttää :)

    VastaaPoista
  5. Toivoisin kauniin tumman punaista ja myös tumman vihreää (sammal-sävyinen). :) Ja please pitäkää myös ainakin vanhat tummansininen, petrooli, violetti, limenvihreä, ne on aivan upeita (tosin kaikki oli kyllä hienoja).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että jotain väreistä tippuu pois tai ei tehdä heti ekassa lastissa... katsotaan miten homma etenee, kiitos!

      Poista
  6. Ihana Tuku <3 Tukuwool Sock kuulostaa myös aivan mahtavalta! Ihanaa, että pelastitte Tukun!

    Nykyisessä Tukun värikartassa on aivan älyttömän ihania sävyjä. Varsinkin luonnonvärit ovat upeat, ehdottomasti säilyttämisen arvoiset.

    Uupo on vanhoista väreistä ehdottomasti suosikkini. Olen kyllä aina ihmetellyt sitä, miten lähellä toisiaan värikartan keltaiset sävyt Uupo ja Kimo ovat - ehkä vähän liiankin lähisävyjä ollakseen samassa värikartassa?

    Ja kuten muutkin ovat todenneet, kunnollinen punainen puuttuu. Ehkä joku oikein tumma verenpunainen ja kaverikseen sitten ruosteenpunainen/oranssi. Ja toinen, tummempi vihreän sävy. Sitten taitaisi olla kaikista värikkäistä väreistä 2 värivaihtoehtoa (vaaleampi ja tummempi) värikartassa. :)

    VastaaPoista
  7. Täältäkin iso kiitos Tukun pelastamisesta!

    Toiveena värikarttaan olisi ruosteenpunainen, sellainen tummahko sävy, ja ihan vaalea harmaa. Tämänhetkisistä väreistä luonnonvärit ja molemmat keltaiset ovat suosikkejani, siniset vähiten puhuttelevia.

    VastaaPoista
  8. Minustakin on aivan mahtavaa että Tukuwool saa jatkua teidän ansiosta! Pidän eniten vääjäämättömistä, suosikkini on ruura. Nykyiset värit ovat hienoja, mutta itseäni miellyttää enemmän hillitymmät, maanläheiset, mieluiten murretut värit.

    VastaaPoista
  9. Mä rrrrrrakastan Tukuwoolia! Nykyisistä väreistä tykkään varsinkin voimakkaasta Muraista ja Inkusta sekä luonnon harmaista Rae ja Auri. Väritoiveena olisi tumma petrooli! - Sukkalanka kuulostaa mahtavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin! Sukkalangasta tulee huippu, kiitos kommenteista!

      Poista