Ilmaiset neuleohjeet

maanantai 14. marraskuuta 2011

Messutohinaa



Iso kiitos vinkeistä ja toiveista blogia kohtaan! Pistämme muhimaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan pikkuhiljaa.

Hajatelmia tänään:

Sain laskettua neljännen ja viimeisen ohjeen tältä erää BC Garnille! Jos osaisin niin heittäisin muutamat voltit, mutta nyt uuvuttaa niin, että vain huokaisen hiljaa helpotuksesta. Vielä niitä editorit säätää, mutta suurin osa on valmiina. Keväällä sitten nähdään mitä tulikaan tehtyä. Nyt saan neuloa sitä mitä haluan tai tarvitaan kaupalle, melkein itken ilosta...

Tällä hetkellä olo on muutenkin kuin tontuilla ennen joulua, muutama päivä joul - eiku messuihin nimittäin... Joskus taannoin oltiin viksuja ja tehtiin lista mitä messuille pitää ottaa mukaan, mutta tuntuu siitä puolet puuttuvan. Käyntikortit on loppu eikä ehditty ajoissa tilaamaan, jännitetään ehtiikö kaikki uutuudet ja täydennykset ennen messuja tulemaan, mietitään mitä otetaan ja miten pakataan autoa, miten ajetaan uudelle osastolle kun se onkin toisessa hallissa kuin ennen. Hieman jännittää lähteä vuokrapakulla liikkeelle kun normaalisti lainattu kaverin paku onkin menossa:/ Noh, ruttiinilla ja rauhallisella tatsilla ajellaan... Keskiviikkona pakataan ja torstaina aamutuimaan ajellaan Tampereelle. Keskimäärin 8 tuntia voipi laskea rakentamiseen, riippuen miten saa auton ajettua, kuinka kauan odotellaan lavakärryä sun muuta.

Mahtavaa on taas nähdä tuttuja, niin kollegoja kuin teitä asiakkaitakin!  Torstai-iltaa odottaessa, kun kaikki on valmiina teitä varten... ai niin, nämä ainakin ehtivät tulla messuille (verkkokauppaan vasta messujen jälkeen):

Peace Fleecen puupuikkoja, ns. lasten puikkoja...



BC Garniltakin tuli hieman täydennystä, mm. Tundraa valkoisena mikäli joku kaipailee Lumme-takkiin lankaa (malli uudessa Kaikki lähti lapasesta-kirjassa...)


Kello 23.03, aika lopetella tänään... työpäivän pituus noin 12 tuntia ja 30 min... öitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti