Ilmaiset neuleohjeet

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Mara

Kuvaaminen. Voi tuska. Sen hetken järjestäminen, että olisi kaksi ihmistä samassa paikassa, sopiva paikka ja säätila, tuntuu olevan mahdotonta. No nyt onnistuu muut paitsi säätila. Toivolan piha tulee olemaan paras kuvausympäristö ikinä! Kesää odotellessa...

Eikä tuon ajan järjestäminen nyt niin vaikeata ollut, mutta jotenkin tuntuu aina työläältä. Torstaina sitten mentiin puodin uuteen pihaan, se oli päätetty jo pari viikkoa sitten. Toki aamulla satoi kaatamalla. Näppärinä tyttöinä (me tytöt - sanoo tää kohta nelikymppinenkin! hoh!) avattiin Pösön eli Peugeotin takahutlaari ja siitä sitten sadesuoja kameralle. Kätevää! Mitäs siitä vaikka malli saikin heilua kylmässä sateessa, kivaa oli silti.

Aika nivaska sitä kuvattavaa sitten olikin. Miljahan on omansa kyllä saanut hoidettua, mutta kauppiaan neuleet on jääneet hoitamatta. Olisko se vanhin huivi jostain parin kolmen vuoden takaa...? Onpahan teille nyt sitten neuleita hetkeksi tarjolla:)

Aloitetaan Marasta:




Malli: Mara - Madelinetosh (ilmainen)
Lanka: Tosh DK, glazed pecan n. 260g
Puikot: 4.5 mm
Jälkifiilikset: Helppo ohje, ihana lanka! Lempineuleainesta, talven pidetyin huivi.
Löytyy Ravelrysta.

Neuloin tätä syysloman alkajaisiksi, kun kuopus joutui rajun mahataudin vuoksi sairaalaan. Piti olla neulottavaa yöksi, mutta helppoa ja aivotonta. Erittäin onnistunut valinta. Malli sopii monelle langalle, mutta onhan tuo Tosh DK ihan omaa luokkaa. Vielä siitä joskus paitakin tai takki syntyy, sopivaa inspistä odotellessa... ja mallia.

Kerrottakoon vielä, että puoti on taas täyttynyt langoista. Cascadelta saapui jos jotakin, samaten hamppuja tuli lisää. Allhemp3:t ei vielä ole verkkokauppaan päässeet, siihenkin tuli uusia sävyjä - tai vanhoja tuttuja Allhemp6:sta.

Sunnuntaina sitten markkinoille käsityön museolle! Siellä nähdään!

Marasta lisää kuvia Flickrissä.

2 kommenttia:

  1. Onpas ihanaisen oloinen huivi, ja kun kävin kurkkaamassa värivaihtoehdot niin jokainenhan niistä pitäisi vuorotellen tehdä... Joka värille taitaisi olla paikkansa :) Vaikuttaa ihanan seesteiselle ja rauhoittavien projektille, mikä sopisi hyvin tähän melko pikkunippeli-liianmontaliikkuvaaosaa-arkeen, jota meidän puodin kevät on näköjään tuonut yllätykseksi. Saattapa hyvinkin nousta puikoille, kunhan saa yhden kevätpaidan viimeisteltyä, vaikka ehkä hieman talvitunnelmainen onkin. Ja kiitos vielä inspiroivasta kuvasta, on paljon mielenkiintoisempi kuin valmistajan sivuilta löytyvät ;) -Anne

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anne! Tuo on kyllä hyvä ja koukuttava malli. Ei aina tarvitse olla mitään koukeroita ja kiemuroita, usein yksinkertainen on kaunista.

    VastaaPoista