Ilmaiset neuleohjeet

torstai 8. marraskuuta 2012

Huhhei!



Voi blogiparka... tämän päivitys on jäänyt nyt taka-alalle, pitänee taas petrata ja kunnolla! Niin on uusi arki vienyt mennessään. Hyvä niin, väkeä on Toivolassa piisannut huikeasti. Samalla koitetaan saada pitkällinen projekti kassajärjestelmän ja verkkokaupan kanssa päätökseen, uuden verkkokaupan avaaminen häämöttää jo lähiviikkoina. Sitten huokaistaan ja juhlitaan oikein kunnolla!

Sitä ennen on kuitenkin syksyn odotetuimmat messut eli Suomen Kädentaidot Tampereella. Meillä on viime vuodesta tuttu osasto A-hallissa, A 529. Niin maan paljon raahataan sinne teille kaikkea mahdollista kun vaan autoon saadaan ängettyä, mutta silti kannattaa lykätä toiveita tai ennakkovarauksia tulemaan. Ja kädet ristiin, että Holstin, Schoppel Wollen ja Kollagen täydennykset ehtisi myös matkaan. Mutta ei hätää, ei se lanka sieltä kesken lopu;) Puotimme Toivolan Vanhassa Pihassa on suljettu messujen ajan eli to-la 16.-18.11. Kudesalonki on avoinna Waatehtimon suosiollisella avustuksella.

Muutama kutsu olisi ylimääräisenä messuille... olisikohan halukkaita lipun saajia? Pannaan arvonta pystyyn, jätä kommentti ja kerro mitä ehdottomasti haluat messuosastollamme nähdä niin pääset mukaan arvontaan. Arvonta suoritetaan maanantaiaamuna 12.11. ja olkaahan skarppeina sitten ilmoittamaan osoitteenne mahdollisen voiton osuessa kohdalle, että ehditään postittamaan ajoissa. Kiinnostavaa muuten olisi kuulla myös, joko olette ehtineet käydä vierailulla Toivolan Vanhassa Pihassa?

Hei ja jokos huomaisitte meidän Joulun lankaklubin?? Kipin kapin ostamaan lahjaksi itselle tai kaverille, kyllä niitä tonttuja pitää vähän auttaa että ymmärtävät hyvän päälle.... Verkkokaupan hyllyt on nyt hyvin pullollaan kaikkea ihanaa muutenkin, että kannattaa nyt ennen messuja vielä hamstarata jos et mukaan pääse. Viimeksi täydennyksiä on saatu BC Garnilta, Shibuilta ja Rowanilta, muutama sävy Cascadelta tuli myös Heritageen ja Heritage Silkiin.

Neulomaankin on ehditty, tässä viimeisimpiä tuotoksia:

Aranami, lanka Holst Garnin Coast

Secret of Change, lanka Pirtin kehräämön karstalanka

Watershed, lanka Pohjan akka

Paper dolls - Totoro versio, lanka Väinämöinen


Lisää kuvia projekteista löytyy Ravelrysta.

Messuilla nähdään!




35 kommenttia:

  1. Toivottavasti onnetar on suosiollinen! Haluaisin ehdottomasti nähdä messuilla Rowanin lankoja. Tosin Titityyn valikoimissa on pelkästään kauniita lankoja, joten kaikki kelpaavat!

    VastaaPoista
  2. Hei!
    Täytynee kommentoida sen verran, että itseltäni on jäänyt Tampereen messut kokonaan läpi käymättä. Aina on ollut jotain muuta ohjelmaa, etten ole sinne päässyt lähtemään. Vaan nyt on sunnuntai vapaa ja täysin mahdollinen lähteä messuille. Jospa se onni suo arvonnassa ja pääsen ihastelemaan ensimmäisen kerran teidän messuosastoa ja tekemään kenties säärystimiin lanka hanginnat. Olisikohan tarjolla vaihtuvaa violetti-oranssia lankaa? :) Sellaisia säärystimiä on toivottu, katsotaan miten sen sitten toteutan.
    Terkuin,
    Marleena

    VastaaPoista
  3. Odotan pääseväni hypistelemään varsinkin käsinvärjättyjä ihanuuksia! Odotan muutenkin Tampereen messuja riemulla. Olen kuullut tapahtumasta paljon hyvää, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun pääsen paikalle. Asuin aikoinaan Jyväskylässä aivan Toivolan pihan vieressä, katselin sitä hymyillen päivittäin, kun astelin siitä ohitse. Pitää tulla sielläkin vielä piipahtamaan!

    VastaaPoista
  4. HALUAISIN EHDOTTOMASTI NÄHDÄ noita supersoftia ja Coastia ja hiplatakin haluaisin ;)
    Jyväskylän vierailua varten on jo junaliput ostettuna ja päävierailukohteen on tarkoitus olla juuri tuo mainitsemasi pihapiiri :)

    VastaaPoista
  5. lauantaina messuille! louhittaren luolan lankoja odotan ainakin pääseväni hypistelemään! :)

    VastaaPoista
  6. Hei, tyttären voimisteluharrastus on imenyt budjetin niin kuiviin, että koko messuille pääsy on nyt vaarantunut. Lupaan ihastella eritoten Heritagea ja Coastia. Kiitos!

    VastaaPoista
  7. Odotan messureissua innolla, toivottavasti onni suosii niin ei tarvitse jonotella lippuja :) Tällä kertaa en osaa sanoa tarkkaan mitä haluaisin messuosastolla nähdä koska tänä vuonna mennään tunteella eikä ostoslistalla! Mutta aina on kiva hypistellä sellaisia lankoja mitä ei ihan kaikissa muissa kaupoissa ole, ja jos teiltä sattuisi löytymään KnitPron metallipuikkopäitä koosta 6mm ylöspäin niin niitä saattaisin hyvinkin ostaa :)

    VastaaPoista
  8. Odotan messuilta ideoita seuraavaa työtä varten eli ei mitään erityisesti.
    Toivolan pihalla on tullut käytyä ja seuraavaksi yritetään osua sinne joulumyyjäisiin.

    VastaaPoista
  9. Jyväskylän matkaan kuuluu aina käynti TitiTyyssä ja pari viikkoa sitten Toivolan uusissa, vai pitäiskö sanoa vanhoissa, tiloissa. Ihana miljöö! Tunnelma sopii oikein muvasti lankamaailmaan. Minua ilahdutti myös naapuruston liikket, joiden liikeideat sopviat mukavasti yhteen. Lankohen lisäksi mukaan lähti muutakin!

    Harmittavaa, että TitiTyy ei ole Elma-messuilla. Kaikkeen ei tietenkään ehdi. Mutta arvontaan voisin tietenkin osallistua - tulisi pitkään suunniteltu Tampereen matka tehdyksi samalla. Malleja ja ideoita esim lasten vintage neuleisiin olisi mukava löytää. Ja niihin tarvikkeet, tietty.

    VastaaPoista
  10. Holstin lankoja toivoisin näkeväni. Ottakaa ainakin värikartat mukaan, jotta pääsee näkemään livenä värejä ja sitten vaikka tilaamaan myöhemmin.

    VastaaPoista
  11. Moi,
    hypistelisin erittäin mielelläni Supersoftia, Baby Alpaca chunkya, Cascade 128 chunkia, Sarah tweedia ja Shipui sockia. Myös Muistot kiinnostavat, pidän niiden värimaailmasta ja tarina tuo lisää luonnetta lankoihin.
    Pojan pelireissuilla on tullut käytyä Jyväskylässä ja joka kerta olen "kadonnut" TitiTyyhyn. Uudessa liikkeessä en ole vielä päässyt käymään, mutta kuvista on välittynyt tunnelmallinen, ehkä vähän erilainen liike. Hyvä niin!
    Minun messuilu päivä on tänä vuonna perjantai.
    Menestyksekästä messua!

    Terv.

    Camilla

    VastaaPoista
  12. Päätin viime vuonna, että nyt jää messut väliin, ei jaksa. Mutta olenkin nyt saikulla, joten perjantaipäivää piristäisi, jos pääsis messuille. Toivolan Pihaan tutustuin parisen viikkoa sitten.

    VastaaPoista
  13. Oon tulossa Holstin lankoja hipelöimään - toivottavasti arpaonnikin suosisi. :)

    VastaaPoista
  14. Perjantaina heti messuille :) Mua kiinnostaa ainakin kaikki käsinvärjätyt ihanuudet ja Cascaden langat.

    VastaaPoista
  15. Coast ja Louhittaren Luolan tuotokset olis mun listalla. Jyväskylässä ei ollut käyntiä viime aikoina, joten uusi puotikin on vielä näkemättä, mutta viimeistään ens kesänä olis piipahdus suunnitelmissa.
    -Rhian

    VastaaPoista
  16. Minäkin haluaisin nähdä Holst Garnin lankoja ja niiden värikartat.

    VastaaPoista
  17. Oi, kumpa onnetar olisikin suosiollinen :) Louhittaren ihanuudet ne minua viehättävät.
    -Piituli

    VastaaPoista
  18. Oi, olisi aivan ihanaa päästä messuille! Olen jo pidemmän aikaa haaveillut vierailusta Jyväskylässä Titityyn viehättävissä tiloissa, välimatkaa vain on melkoisesti. Toivottavasti onni suosisi ja pääsisin hypistelemään Titityyn lankoja vähän lähemmäs.
    -Maikkis

    VastaaPoista
  19. Messuille on suunnitelmana tulla heti perjantaina ja ehdottomasti myös Titityyn osastolle. Erityisesti haluaisin nähdä osastolla Muisto-lankaa. Oma mummuni oli Muisto ja siksi(kin) tuo lanka niin kiinnostaa, sävykin olisi jo valittuna. Holst Garnin lankoja olisi hauska myös tutkia ja monia monia muita. Vierailulle Titityyn uuteen puotiin olen tulossa heti kun vaan pääsen Jyväskylään puodin aukioloaikana - toivottavasti vielä tänä vuonna.
    -Tsikko

    VastaaPoista
  20. Madelinetoshit, Holst Garnit ja Rowanit ihanine väreineen houkuttelevat!
    - Anna-Mari R.

    VastaaPoista
  21. Louhittaren Luolan lankoja haluaisin hypistellä :)

    VastaaPoista
  22. Silkkilangat ja muisto-lanka. Mutta lankaholistille kelpaa melkein mikä vaan. :)

    -Heidi Koo

    VastaaPoista
  23. Mä haluan hypistellä livenä kaikkia, mut Cascadet, Madelinetoshit ja Louhittaren luolan tuotteet listan kärkipäässä käpälöitävinä... Ekaa kertaa oon Tampereelle lähdössä, ou jee, toivottavasti onnetar suosii :)))

    VastaaPoista
  24. Kaikki teitin langat kiinnostaa, mutta erityisesti Louhittaten luola. Ja tietysti Norot! Siis arvontaan mukaan! Terv. Marika K. / jns:sta

    VastaaPoista
  25. Juuri nyt kiinnostavat eniten Holstit (eräs tietty tilaus ;-)) ja uusi oma sukkalankanne, mutta eiköhän paikan päältä löydy muitakin houkutuksia. :)

    VastaaPoista
  26. Jyväskylän retki on vielä haaveiluasteella, mutta Tampereelle on ensiviikonlopuksi jo hotellihuone varattuna.
    Minä haluaisin päästä hypistelemmän Rivetingiä, vaikkei se kovin talvinen lanka olekaan.

    VastaaPoista
  27. Holstia on vakaana aikeena hypistellä ja mitä luultavammin myös ostaa. Tosh-herkutkin kiinnostaisi jos vain budjetti venyy, merino light Filigreeni kun kaipaa kontrastiparia. Kauniit napit on aina kiven alla, joten kookosnappeihin haluaisin päästä tutustumaan.

    VastaaPoista
  28. Madelinetosh sporttia jos tuotte messuille niin en varmaan pysty kävelemään ohi. Just sain Veeran ohjeella ihanan pipon siitä valmiiksi, niin nytpä en halua muuta lankaa neuloakaan :)
    Myymälässä en ole vielä ehtinyt piipahtamaan kun Tampereella asustelen, pitäisi ihan tehdä teidän vuoksenne matka Jyväskylään :)

    VastaaPoista
  29. Messuille olen tulossa ja kaikki hypisteltävät langat on ihania.
    Jyväskylään en vielä ole päässyt, mutta jospa joskus tulevaisuudessa sinnekin suunnalle tulisi jotain menoa. Näin kauempana asuvan näkövinkkelistä onni on hyvä verkkokauppa jota olenkin käyttänyt.

    -Nonna-

    VastaaPoista
  30. Olen messuille tulossa ja mulla on malli valmiina Cascaden Baby alpaca chunky langasta, jos vain pääsisin näkemään värit livenä. Oon monta päivää katsellut värejä netistä, mutten uskalla ostaa 900 g kallista lankaa näkemättä värejä luonnossa. Pari kertaa on netistä tilattuna tullut lanka ollut väriltään jotain sinnepäin...

    -Soile-

    VastaaPoista
  31. Toivon Holst Garnin lankoja näytille messuille ja mukaan arvontaan.

    VastaaPoista
  32. Louhittaren luolan langat kiinnostaisivat.
    -JJ-

    VastaaPoista
  33. Joo-o, mua kiinnostaisi noi mini-väiskit, samoin Aino, Toshit ja oikeestaan melkeen kaikki muukin :)
    Messuille tulossa perjantaiaamuna, jospa siellä olisi vähemmän ruuhkaa tienpäällä kuin viime vuonna. Mukavia messuja! :)

    Heini

    VastaaPoista
  34. Heh, Louhittaren Luola ja Cascaden ekovillat kiinnostaisi :)

    VastaaPoista
  35. Dentaurus, Merruli ja Tiinu! Teita suosi onni messulipuilla, laittakaa pian osoitteet tulemaan niin saadaan liput ajoissa postiin. Messuilla nähdään!

    Ja kaikille kiitos toiveista, eiköhän nämä saada toteutettua. Kädet ristiin että Holstin täydennys vain ehtisi messuille...

    VastaaPoista